torstai 7. helmikuuta 2013

Projektityö -ideaa kokonaiskäsityöstä



9. luokan kevät työskennellään sekä Tekninen työ- että Teknologiavalinnaisissa projektityön parissa. 

Tavoitteena projektityössä on päästä tietojen ja taitojen soveltamiseen. Takana on 8-9 vuotta uusien asioiden opiskelua ja nyt on mahdollista palata niihin mielekkäisiin juttuihin vuosien varrella. 




Tehtävänä projektityössä on:

- Suunnittele ja valmista itseäsi kiinnostava vaativa tuote, jossa yhdistyy mielellään usea teknisen työn osa-alue ja jota valmistaessa pääset todella näyttämään osaamisesi. Voit ottaa aiheeksesi sellaisen jossa jo olet hyvä tai sellaisen jota olet aina halunnut tehdä mutta aika ei ole riittänyt. Nyt on mahdollisuus tutkia ja kokeilla.




- Työstä on tehtävä suunnitelma joko käsin piirtämällä tai koneella (SketchUp, CADS). Suunnitelman tehtävä on ohjata omaa työskentelyä joten siihen täytyy panostaa. Onhan vanhan sanonnankin mukaan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty. 

- Projektityön valmistamiseen voit käyttää teknisen työn/teknologian oppituntien lisäksi kerhotunteja ja omaa aikaasi kotona.




- Työn ideoinnista, suunnittelusta, valmistamisesta ja valmiin työn arvioinnista kirjoitetaan raportti. Laajuudeltaan raportin tekstiosuuden tulee olla vähintään yksi A4-sivu (fontti 12, riviväli 1, marginaali 2). Teksi tulee olla kirjoitettu kokonaisin lausen siten että lukija saa hyvin selville mitä on tehty, miten ja miksi. Raportin tulee olla niin kattava että mikäli joku haluaa valmistaa samanlaisen tuotteen, toimii raportti ja piirustus täydellisenä työohjeena. 








Apukysymyksiä raportin kirjoittamiseen:

  • Mistä idea työhön tuli? Miksi päädyit tähän ideaan?
  • Mitkä asiat määrittelivät työn kokoa, ulkonäköä, väritystä, toimintaa?
  • Missä määrin työ on omaa suunnittelua ja mistä on valmiit ohjeet löytyneet?
  • Mistä materiaaleista ja millä tavoin ovat työn osat valmistettu? Tarkka kuvaus työvaiheista.
  • Miten osat on liitetty toisiinsa? Millä tavoin pintakäsittelyt on tehty? Millä aineilla?
  • Millaisella aikataululla työtä on tehty? Kuinka monta tuntia?
  • Minkä verran työn materiaalit tulivat maksamaan?
  • Mitä uusia asioita opit työtä valmistaessa? Mitkä valmistuksen tekniikat olivat jo tuttuja?
  • Miten hyvin onnistuit suunnittelun ja valmistuksen eri vaiheissa? Missä asioissa voisit parantaa?
  • Millaiseen käyttöön tuote menee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti